Katon korjaus Lahti
Katon korjaus Lahti – hoidamme kaikkien kattojen kunnostukset huolellisin ottein ja kattavalla tietotaidolla. Korjaustarvetta syntyy jokaisella katolla jossakin vaiheessa elinkaarta. Ehkä katto vuotaa esimerkiksi savupiipun juuresta tai piipun tai läpiviennin kohdalta, tai kenties täytyy toteuttaa vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjaus sekä tiivistys. Toisissa kohteissa ongelmat saattavat piillä jo paljon syvemmällä, jos vaikkapa aluskatteen toimivuus on puutteellista, tai vettä tippuu jo sisätiloihin asti. Kattoa jäytävät vuosien varrella sään- ja lämpötilanvaihtelut, kosteus, siitepöly, lehtiroska, sammal sekä auringon paahtava uv-säteily. Pikkuhiljaa pellit ruostuvat, tiili halkeilee ja huopa murentuu, ja tilannetta pahentavat vielä kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet. Toisaalta korjaustarve voi hyvin yllättää uuden ja terveenkin katon, mikäli siihen iskevät äkkiarvaamatta myrskyn tai lumen tekemät vauriot. Kenties haasteita syntyi, kun puu kaatui myrskyssä talon, mökin tai katon päälle, tai kun lumi irrotti tikkaat, kattoläpiviennin tai lumiesteen, niin että kattoon tuli reikä.
Hoidamme sujuvat katon korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Lahdessa, tarvitsitpa yksittäisen kattovuodon paikkausta tai lumi- sekä myrskyvaurioiden korjausta. Teemme kastuneiden villojen tai laudoituksien vaihdot sekä katon vesivahinkojen ja vuotovaurioiden paikkaukset, kattoturvatuotteiden kunnostukset samoin kuin aluskatteen ja rakenteiden korjaukset. Käsiimme voit uskoa huolettomin mielin kaikenkokoiset ja -tyyppiset kohteet – paikkaamme pelti-, huopa- sekä tiilikatteet harjakatosta pulpetti- ja tasakattoon. Voit tilata kauttamme niin omakotitalon, autotallin, -katoksen kuin mökin katon korjaukset, kunnostukset pihakatokseen ja rantasaunaan sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi suoritamme katon korjaustyöt saaressa sijaitsevissa kohteissa.
Ammattilaistemme kattotöitä voit niin ikään hyödyntää kotitalousvähennyksessä verotuksessa, ja sivujemme kautta on kuluihin haettavissa joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan. Toimialueeseemme sisältyy kattavasti koko Päijät-Häme; Heinola, Iitti, Orimattila, Hollola, Asikkala ja Nastola. Toteutamme korjaukset tyylipuhtaasti ja asiakaslähtöisin ottein, avaimet käteen- periaatteella aina kattosi parasta ajatellen. Paikkauksilla säästät aikaa ja rahaa sekä edistät koko talon terveyttä – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Lahdessa!
Huopakaton korjaus Lahti, meiltä saat asiakaslähtöiset ammattikorjaajat
Huopakaton korjaus Lahti – tiivistämme kattosi ongelmakohdat ensiluokkaisin tuloksin. Huopakattoa, eli bitumikattoa saattavat vaivata muun muassa katepinnan kulumat. Mekaaninen sekä kemiallinen rasitus syövät suojaavan sirotteen pois, ja kun ikääntyminen sekä uv-säteily kuivattavat huopaa, riski halkeilulle kasvaa. Katteeseen voi ilmestyä vekkejä, reikiä, repeämiä, painumia tai kupruja, joskus jopa silminnähtäviä pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa saumojen ja läpivientien kohdalta, sammaleen juurten sekä lumikuorman vuoksi tai myrskyvaurioiden johdosta. Kenties huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui myrskyssä talon tai katon päälle, tai kun myrskytuuli repi katolta huopia irti tai myrsky vioitti kattotekniikkaa.
Toteutamme huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Lahdessa, aina katollesi turvallisin tuottein sekä menetelmin yksityiskohtia myöten. Samakin ongelma voi eri kohteissa vaatia tyystin erityyppiset ratkaisut, joten yksilöllinen palvelumme pitää huolen, että lopputulos on optimaalinen katollesi. Jos kyse on pienehköistä katepinnan kulumista, voi riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme erityiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme sammaleesta kärsineet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja viillämme auki kuprut eli höyrypussit, jotta kate päästään tasoittamaan kuntoon. Hoidamme Lahdessa tasakaton korjaukset, tiivistykset sekä paikkaukset, samaten myös kaikki huopakaton tulityöt sekä alushuovan ja umpilaudoituksen vaihdot. Lisäksi saat meiltä huopakaton sekä palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä pienet ja suuret huopakaton kunnostukset kaikissa saarikohteissa.
Peltikaton korjaus Lahti – täsmäpaikkaukset parantavat toimintavarmuutta
Peltikaton korjaus Lahti, luotettavat tekijämme paikkaavat kattosi reiät ja ruostekohdat kuntoon. Korroosio iskee herkästi etenkin hoitamatta jääneisiin pelteihin. Myös hyvin huollettu katto voi kuitenkin kohdata vuoto- ja tiiveysongelmia, kun sään- ja lämpötilanvaihtelut aiheuttavat kattopeltien elämistä edestakaisin. Tuloksena tästä kiinnikkeet höltyvät ja peltien liitokset alkavat irvistää, jolloin vesitiiveys menetetään, ja katto kaiken lisäksi rämisee tuulella. Kun peltikatto vuotaa, voi haasteita löytyä myös yläpohjan ja aluskatteen tienoilta – vaikkapa aluskate saattaa olla loppuunsa kulunut ja sitä myötä kosteuden hapertama. Tai kenties kattoon ovat päässeet iskemään lumi- tai myrskyvauriot, jotka eivät katso katon ikää eivätkä kuntoa, kun sattuvat osumaan kohdalle. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton tai talon päälle. Tai sitten lumi pudotti rännit, lumiesteet tai tikkaat, niin että kattoon tuli reikä.
Peltikaton korjaus ja tiivistys Lahdessa tarkoittaa yleensä täsmätoimia, kuten nykyisen peltikaton reikien paikkausta tai yksittäisten kattopeltien vaihtoa. Pohjatyöt, esimerkiksi lian- ja ruosteenpoiston, hoidamme niin ikään huolella; näin massaukset ja tiivistykset saadaan tarttumaan, ja lopputulos on kaikin puolin pitävä. Saat meiltä kattopeltien lisäkiinnitykset sekä naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, samoin peltikaton aluskatteen ja yläpohjan korjaukset, paikkaukset sekä tiivistykset Lahdessa. Lisäksi toteutamme peltikaton lumi- sekä myrskyvaurioiden korjaukset, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Lahti, laadukasta palvelua luotettavin ottein
Tiilikaton korjaus Lahti – sujuvan ja siistin työnjäljen toimittaa tehokas palvelutiimimme. Lujatekoinen tiilikattokaan ei ole immuuni sään ja ympäristön kulutuksille. Muun muassa sammal ja jäkälä tarraavat juurillaan huokoiseen tiileen, ja ne syövät katteesta mineraaleja sekä tuovat mukanaan kosteutta. Talvella haastekerrointa kasvattaa katon päälle kasautuva lumikuorma, sillä lumi saattaa painaa rakenteet notkolle tai työntää vettä sisään saumoista. Ikääntyvän tiilikaton kohtaloksi voi koitua pakkasrapautumisen kierre, kun haurastunut kate imee kosteutta, joka vuoroin jäätyy ja sulaa. Lopulta tiilet rikkoutuvat niin, että vesi pääsee kastelemaan ruodepuut, ja kun tiilten kiinnityskohdat aikaa myöten lahoavat, katto alkaa painua alaspäin. Jos tiilikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä tutkia aluskatteen tilanne – siitäkin voi löytyä epäkohtia, kuten vaurioita tai virheasennuksia. Tai ehkä ongelmia syntyi, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton tai talon päälle, tai kun tuuli tai myrsky irrotti harjatiilen, kattotiilen, reunatiilen tai tiilikaton pellitykset.
Tiilikaton korjaus, paikkaus ja tiivistys Lahdessa täytyy toteuttaa ajoissa, ennen kuin katto ehtii syyttä suotta vaipua vaihtokuntoon. Tyypillisesti tiilikaton korjaustarve osoittautuu luonteeltaan hyvinkin paikalliseksi, jolloin katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Suoritamme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Lahdessa, samoin myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon kunnostukset saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen lopuksi pintakäsittelemme kuluneet tiilet, jotta rapautunut kate pystyy jälleen hylkimään säätä, likaa ja sammalta.
Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Lahti – taidokas kunnostus hoituu toimestamme kohteeseen kuin kohteeseen
Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Lahti, varmistamme rakenteille parhaan turvan ja kokonaisvaltaisen tiiveyden. Aluskate on välttämätön osa toimintakykyistä kattoa varsinkin maamme vaihtuvissa sääoloissa. Laadukas ja oikein asennettu aluskate poistaa sekä ulkoa että sisältä tulevan kosteuden, ennen kuin se tiivistyy eristeisiin tai muualle yläpohjan rakenteisiin. Jos aluskate kuitenkin on reikäinen tai revennyt, tai jopa roikkuu osittain irti, ei vesi pääsee poistumaan räystäitä kohden, vaan se pysyy yläpohjan vaivoina. Meiltä saat tasokkaat aluskatteen paikkaukset kaikenlaisissa kohteissa – niin peltikaton kuin tiilikatonkin aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Lahdessa.
Paikkaamme aluskatteen yksittäiset reiät sekä muut mekaaniset vauriot, ja tarpeen tullen vaihdamme repeämäkohtiin uutta aluskatetta tilalle. Korjaamme katolta valumajäljet, lahovauriot tai kastuneet villat, ja parannamme eristystä tai välikaton tuuletusta, jos se ilmanvaihdon takia on tarpeen. Palvelemme aluskatteen korjauksissa ja paikkauksissa haastavienkin elementtien osalta, kuten jiiristä ja sisätaitteesta sekä muun muassa savupiipun kohdalta. Asennamme jiireihin oikeaoppiset, kahdensuuntaiset aluskatteet, ja suoritamme aluskatteen ylösnostot sekä toteutamme tiivistämisen savupiippuun. Lisäksi teemme aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Lahdessa läpivientien kohdalta; kattoikkunan, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken, kattoluukun ja kattovalokuvun kohdalta.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Lahti – korjaus tehdään kokemuksella ja tietotaidolla, mikä palvelee kattosi hyvinvointia
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Lahti – korjaus parantaa kattosi kuntoa ja käyttövarmuutta, kun annat työt tehokkaiden osaajiemme käsiin. Läpiviennit puhkaisevat sekä vesikatteen että aluskatteen, joten niihin sisältyy huomattava vuotoriski. Kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Lahdessa, viisas ratkaisu on kutsua paikalle pätevät ammattilaisemme. Toteutamme katon korjaukset vuotavan savupiipun, kattoikkunan ja kattovalokuvun kohdalta, sekä kattoluukun, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken tai muun vuotavan läpiviennin kohdalta. Uusimme ränsistyneet suojapellit ja falskaavat tai vioittuneet tiivisteet. Asennamme myös aluskatteen ylösnostot sekä puuttuvat tiivistekappaleet.
Hoidamme homman, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Lahdessa – ota siis yhteyttä ja pyydä meiltä tarjous katon korjauksesta sekä paikkauksesta!